Sarjakuvia kaukaisesta maailmasta

Alainia luku 7, sivu 3

7.05.2011 - 18:12 / TpM.


Sivu kolmessa oli yllättävän ´paljon vääntämistä, kun huomasin, etten vain saa piirrettyä viivoja tarpeeksi tarkasti Wacomilla.

Tässä mihin jäin Mangastudiossa piirtämisessä:

Päätin tulostaa tämän ja palata työskentelemään lyijykynällä. Lyijykynä sujuikin varsin kivuttomasti ja sivu syntyi varsin nopeasti. No ensin täytyi kyllä käydä hankkimassa teroitin kun luultavasti jätin vanhan Lontooseen. Samalla tuli hankittua paljon muuta välineistöä.

Tussauskin sujui kohtuullisen kivuttomasti.

Rasterointi vie luultavasti eniten aikaa, enkä vielä ole tähän ihan tyytyväinen. Jätän kuitenkin viimeistelyn ja puhekuplien lisäämisen projektin loppuun.

Luultavasti tämä tulee jatkossa olemaan tehokkain tapa mnulle tehdä sivu. Kuulostaa varmasti todella tehokkaalta. Ensin luonnostelen sivun Mangastudiolla, sitten tulostan sen ja piirrän sen valopöydän avulla lyijykynällä. Sitten joko piirrän sivun uudelleen valopöydällä tussattavaksi tai sitten tussaan suoraan ekan lyijykynä version. Riippuu siitä miten valmis eka lyijykynä versio oli. Sitten skannaan takaisin Mangastudioon ja lisään katuojat ja rasterit.

Jos joku ihmettelee luonnosvaihetta Mangastudiolla, niin selityksenä se, että Wacomilla saan kuitenkin aika nopeasti luonnosteltua. Ongelma on lähinnä siinä kun tahdon edes hieman paremmin hallita viivaa. Lisäksi työstän sarjakuvaa eteenpäin Mangastudiolla luonnostellen uusia sivuja ja koittaen saada puhekuplat paikalleen. Käytännössä siis käytän Mangastudiota käsikirjoittamiseen ja luonnosteluun ja viimeistelyyn.

Kategoria: Alainia, Mangastudio.

.


Maistiaisia luvusta 7

30.04.2011 - 20:56 / TpM.


Seitsämmännen luvun tekemisen aloitin puhtaasti Mangastudiolla. Kuudennen luvun rastereita vääntäessä alkoi hiljalleen hallita ko ohjelmaa. Sen verran kuitenkin tussaaminen tökkii myös digitaalisessa muodossa, että ehkä jatkossakin tussaus tulee tehdyksi paperile.

Mutta tässä ensimmäinen sivu:

Vielä on hieman tekemistä kuten neljännen (oikean puolen keskimmäisen) ruudun taustalle täytyy lisätä jotain.

Kategoria: Alainia, Mangastudio.

.


Alainia 4 julkaistu sähköisessä muodossa Issuussa.

3.04.2011 - 19:19 / TpM.


Tänään Kvaakin keskustelussa tuli esiin palvelu nimeltä Issuu. Olin jo aiemmin suunnitellut julkaisua sähköisesti ja varannut ISBN:n myös PDF versiolle. Issuun copyright asiat tuntuivat olevan kunnossa. Samoin kuin käyttöehdot. Lukusofta vaikutti hyvältä ja lehtimuodoisen sarjakuvan lukeminen tuntui oikein miellyttävältä. Paljon miellyttävämältä kuin HTML pohjainen oma viritelmäni.

Tunsin itseni vanhaksi, kun kaikki sujui niin helposti. Facebookin kautta tilin luominen oli yhden napin painalluksella selvä. Dokumentin lataamisessa kävi ilmi, että 100 mb:tä on maksimi koko. No sen kokoisen tiedoston ulos saaminen tästä julkaisusta vaati hetken Manga studion säätöjen kanssa säätöä. Sen jälkeen taas kaikki sujui aika automaattisesti.

Ilmeisesti Issuulle on Android sovellus mutta iPad versio tekee vielä tuloaan? IPhone on ainoa laite, jolla itse voin lukemista testata ja siinä sarjakuva avautui ei niin käyttäjäystävälliseen mobiiliversioon. No se on betassa muutenkin. IPad / android tableteja varten julkaisusta olen itse kiinnostunut.

Issuu versio täällä.

Embed tagilla alainia.comin etusivulla

Tietyssä mielessä tämän lehden julkaisusta on tullut itselleni oppityö ja erilaisten julkaisumahdollisuuksien kokeilua. Tässä koitin saada lehden kasaamisen mahdollisimman sujuvaksi ja opetella käyttämään Manga studiota. Seuraavassa lehdessä koitan nostaa rimaa kuvituksen osalta.

Kategoria: Alainia, Julkaisut, Kvaak.

.


Alainia numero 4

3.04.2011 - 8:14 / TpM.


Tampere kuplii – tapahtumaan on ilmestymässä Alainia lehden neljäs numero. Se sisältää luvut 5: Susien tytär ja 6: Ritarien kokoontuminen.

Alainia 4 lehden kansi.

Perustin päivityksiä varten Twitter -kanavan

Lehdestä on myös sähköinen versio PDF:nä.

Kategoria: Alainia, Julkaisut.

.


Viimeistelemätön kansi

10.03.2011 - 1:55 / TpM.


Kun kerran olen niin paljon tätä kantta täällä läpi käynyt niin laitan tämän viimeistelemättömän versionkin esiin. Seuraava toivottavasti on lopullinen. Arvioin paremmin aamulla onko tästä kanneksi.

Kategoria: Alainia, Digipainting.

.


Kansiluonnos 3

9.03.2011 - 22:50 / TpM.


Taas piirtämässä kantta. Ajattelin laittaa tämän version esiin, koska periaatteessa pitäisin myös näin yksinkertaistetusta kannesta. Tosin se sotii liikaa nykyistä tyyliä vastaan, eli työstän tätä eteenpäin.

Tämä taitaa kuitenkin olla se pohja josta tyylillä tai toisella teen viidennen luvun kannen.

Kuudes luku on melkein valmiina. 6 sivua on vielä kesken. Näistä kolmesta on pari ruutua enää tussamatta. Jostain syystä minulla on sellainen, että taas viimeisellä sivulla alan löytää itselleni sopivaa tyyliä. En vain ymmärrä miksi kadotan sen aina seuraavan luvun alussa?

Kategoria: Luokittelematon.

.


Kauhu

1.03.2011 - 22:57 / TpM.


Laitan tämän tännekin. Tein tämän sarjakuvan Kvaakin haasteeseen, jonka aihe oli kauhu. Tämä tuli tehtyä yhtenä viikonloppuna. Viikonloppuna, joka oli juuri viisaudenhampaiden poiston jälkeen. Myöhempiä sivuja tehdessä väsymys alkoi painaa, mutta tämä olisi tarkoitus toteuttaa joskus huolellisemmin.




Kategoria: Haasteet, Kvaak.

.


Toinen kansiluonnos

22.02.2011 - 23:29 / TpM.


Illalla tuli suttailtua toista luonnosta.

Taidan enemmän pitää nukkumisesta. Siis nukkumisen piirtämisestä.

Kategoria: Alainia, Digipainting.

.


Kansi luonnos

22.02.2011 - 2:19 / TpM.


Ensimmäinen luonnos luvun 5 kannesta.

Yöllinen lähinnä luonnosasteelle edennyt kansivaihtoehto Alainia luku 5:n kanneksi. Todella pitkästä aikaa kokeilin digimaalausta. Tästä luonnoksesta tuskin kehitän varsinaista kantta, mutta tämä toimi hyvänä digimaalaus verryttelynä.

Kategoria: Alainia, Digipainting.

.


Helsingin sarjakuvafestivaalit

14.09.2010 - 22:43 / TpM.


Koska tämä blogi ei lähtenyt liikkeelle ajattelin pyykiä vanhat merkinnät pois. Katsotaan jos saisin tätä jatkettua sarjakuvamuodossa myöhemmin. Nyt täytyy tyytyä teksti muotoon.

Kaksi viikkoa ennen festivaaleja

Olin melkein sivuttamassa koko festivaalin kunnes MKKEntertainmentilta kyseltiin käsikirjoitusta ja taittoa Rautasarjat lehteen. Päätoimittaja Mikael Mäkinen antoi sivumääräksi 3 – 8 ja sarjakuvan piti olla valmis viikon päästä. Eli käsiksen tekemiseen ei ollut paljoa aikaa. Kuten varmaan aina, käsikirjoittajana totta kai käytin kaikki tarjolla olevat sivut. Tämä kostautui sillä ettei sarjalle saatu enää piirtäjää, mutta sarja ilmestynee seuraavassa Rautasarjat julkaisussa.

Viikko ennen festareita

Käsikirjoituksen tehtyäni sarjikset jäi taas taka-alalle. Olin kyllä luvannut myös taittaa Rautasarjat lehden ja viikonloppuna sitten koko lehden materiaali saapui minulle. Koska minulla ei ollut mitään taitto-ohjelmia asennettuna koneelle päätin haasteena tehdä lehden open source ohjelmilla. Open Officen writerillä sai varsin hyvin muutettua valmiit sarjakuvasivut pdf:ksi. Samaan syssyyn ajattelin voisimpa kasata myös sen Alainia julkaisun. Valmiina oli kuitenkin materiaalia kahden luvun verran. MKK:lla oli tarjota halpa paino. Rautasarjat sain toimitettua MKK:lle sunnuntaina.

Maanantaina heti aamusta kirjastosta soitettiin kun ihmettelivät julkaisun nimeä. Eteenkin kun olin joskus vuosia sitten jo varannut Alainia 3:lle ISBN:n. Sain sen ISBN:n tälle uudelle julkaisulle. Päivän aikana tuli sitten tarjouspyynnöt painoistakin. Yksi tarjous olisi juuri ja juuri rajoilla ennen kuin MKK:n ehdottamasta painosta tuli kunnon tarjous. Lehti meni lopulta tiistaina painoon ja jo torstaina oli tullut postiin lappu että no nyt ne olisi haettavissa.

Perjantai aamulla sitten hain uudet lehdet painosta.

Oli tosi mukavaa pitkästä aikaa pidellä uutta painotuotetta käsissään. Edellisestä on ehti kuutisen vuotta kulua. Sen jälkeen ehdin olemaan tosi tosi sairas. Niin sairas että olin lopulta pari kuukautta sairaalassa. Sitten tuli eteen muutto Helsingiin ja lopulta työkiireet. Pari peliä mitä olen ollut koodamassa näki päivänvalon.

Jos olisin paremmin aamulla ottanut selvää milloin Pienlehtitaivaan myynti alkaa niin … no en olisi… olisin silti hakenut lehdet perjantai aamuna ja kuljetellut joka tapauksessa raskasta laatikkoa ympäriinsä. Mutta kuvittelin perjantaina että myynti alkaisi jo silloin. Samalla olin täysin tietämätön muista mullistavista muutoksista edellisiin vuosiin.

Lauantai

Lauantaina MKKEntertainment oli luvannut hoitaa myynnin. No en olisi omalla aikataululla edes ehtinyt hankkimaan myyntipöytää. Näin myös jäi aikaa kierellä kaikki paikat läpi. Sarjakuvia mukaan tarttui runsaasti. Jollain maahantuojalla oli myös Mio Akiyama pysti myynnissä. Ymmm… onneksi reilu satasen hintalappu sai minut järkiini… tämän varmasti löytää Mandragesta sitten parin kuukauden päästä halvalla.



Sunnuntai

Sunnuntaina MKKEntertainmentin edustajat olivat lähteneet ja sain hoitaa myynnin itse. Ennen paikalle saapumista askartelin kotoa löytyneestä pahvin palasta “hienon” telineen uutta lehteä varten. Tämä loisteliaan nerokas innovaatio varmasti auttoi siinä että sunnuntain myynti oli yli kaksinkertainen.

Sunnuntaina tuli myös juteltua sarjasta parin ihmisen kanssa ja sunnuntain kyselyistä sain idean lisäillä FAQ:n Alainian sivuille. Myynnin jälkeen ehdin joksikin MBariin lukemaan Seitti kustantamolta vaihtarina saatuja Sydänväri sarjakuvia.

Kategoria: Tapahtumat.

.